Trainee-ohjelmasta inspiraatiota ja yhteistä hyötyä

  • Jaa Twitterissä
  • Jaa LinkedInissä

Tesin trainee-ohjelmaan valitaan vuosittain kuusi yliopisto-opiskelijaa, jotka perehtyvät sijoitusanalyytikon työhön noin puolen vuoden ajan. Kysyimme ohjelmaan osallistuneilta Juhana Peltomaalta ja Julia Jutilalta kuulumiset. Entä mikä pääomasijoitusalassa innosti tai yllätti?

Kesän harjoittelijat tulevat Aalto Fellows -ohjelmasta, joka on Aalto Ventures Programin englanninkielinen opiskelu- ja työohjelma yrittäjyyden monimuotoiseen maailmaan. Muut haut ovat kaikille avoimia siten, että Tesissä työskentelee harjoittelijoita koko ajan.

”Trainee-ohjelmamme on oman työyhteisömme ja pääomasijoitusalan kehittymisen kannalta osoittanut voimansa. Nuoret opiskelijat pääsevät näyttämään osaamistaan monipuolisella yritys- ja rahastokentällämme. Samalla he elävöittävät yhteisöämme ja testaavat arvopohjaamme esimerkiksi vastuullisuuden suhteen jo valintavaiheessa”, sanoo johtaja Anna Kilpi.

Hän kertoo Tesissä tavoitteena olevan yhä monimuotoisempi osaamisten ja näkökulmien yhdistäminen niin iän, sukupuolen, kansallisuuden kuin kulttuuritaustan suhteen. ”Monimuotoisuus on tutkitusti yritykselle tuloksekkainta – ja yksilöille antoisinta.”

Halusimme tietää, mitä kuuluu ohjelmaan osallistuneille Juhanalle Peltomaalle ja Julia Jutilalle.

Työjakso Tesillä muutti Juhana Peltomaan käsityksiä valtio-omisteisesta toiminnasta.

Utelias mieli ylittää tiedekuntarajat

Juhana vastaa puhelimeen Rotterdamissa, jonne hän suuntasi Aalto yliopiston CEMS-opintojen vaihto-oppilasjaksolle heti viime kesän Tesi-harjoittelun jälkeen. Johtamisen kansainvälisten maisteriopintojen lisäksi Juhana opiskelee viidettä vuotta kansantaloustiedettä sekä ensimmäistä vuotta tietojenkäsittelytiedettä. Hengästyttävää yhdistelmäänsä hän selittää uteliaalla mielellä ja näkee pääomasijoittamisenkin osana kokonaisuutta, jolla rakennetaan suurempaa yhteiskunnallista merkitystä.

”Mielestäni pääomasijoittamisessa korostuu rahavirtojen ohjaamisen rinnalla osaamisten, kyvykkyyksien ja asenteiden yhdistäminen yritysten päätöksentekoon ja toimintaan. Yhteiskunnalliset hyödyt luovat alalle merkityksellisyyttä”, sanoo Juhana. Hän pitää tärkeinä esimerkiksi terveysteknologiaan, ruuantuotantoon ja kiertotalouteen ohjautuvia pääomasijoituksia, joilla on kauaskantoista ratkaisuvoimaa.

Kuluneesta vuodesta Juhanalle jäi mieleen Tesin työjakso, jota seurasi Aalto Fellows -ryhmän laatiman vaikuttavuussijoittamisen raportin julkistus ja ryhmän opintomatka Israeliin. Opiskelijat tutustuivat ainutlaatuisen toimivaan kokonaisuuteen, jossa startupit, yliopistot ja pääomasijoittajat tekevät kiinteää, tuloksekasta yhteistyötä.

”Vastakohtaisuuksistaan huolimatta Israel teki lähtemättömän vaikutuksen”, tiivistää Juhana.

Tesin työjakso muutti sekin ennakko-odotuksia. ”Valtio-omisteisuuden voisi yhdistää byrokraattisuuteen. Siksi oli sykähdyttävää nähdä, miten suurella intohimolla töitä Tesillä tehdään. Tarvitaan valtava työmäärä, ihmisiä ja aikaa, kun pyritään paitsi osuviin sijoituksiin, myös entistä parempaan pääomasijoittamisen ekosysteemiin.”

Suomeen Juhana palaa alkuvuodesta. Sen sijaan vaikeampaa on vastata siihen, mistä hänet löytää viiden vuoden kuluttua.

”Pääomasijoittaminen ja analytiikka kiinnostavat. Oman työn kytkeminen vaikuttavuuteen, jossa yhdistyisi teknologiaymmärrys on toivottavasti osana tätä yhtälöä tulevaisuudessa.”

Pääomasijoitusalalla pääsee monen yrityksen todellisuuteen

Viidettä vuotta Aalto yliopistossa tuotantotaloutta opiskeleva Julia oli Tesissä harjoittelijana kesäkaudella 2018. Yläasteella häntä kiinnostivat fysiikka, matematiikka, yhteiskunnalliset asiat sekä liiketoiminta. Yliopisto-opinnoissa erityisen mielekästä Julialle on ollut opiskelijayhteisö sekä yrityksille tehtävät projektit, jotka syventävät opittua ja tuottavat käytännön ratkaisuja.

”Pääomasijoitusalalla pääsee osallistumaan usean yrityksen toimintaan sen sijaan, että rajoittuisi vain yhteen. Yritysten vauhdittaminen, erilaiset ihmiset, ideat ja tulevaisuus innoittavat”, kertoo Julia. Hän näkee pääomasijoitukset keinoina tukea kasvua, johon liittyy osaamisen kasvattaminen ja taitava omistajuus.

”Pääomasijoittaminen on keskeinen väylä ihmiskunnan kriittisten ongelmien ratkaisemiseksi. Silti vaikuttavuussijoittamiseenkin liittyy bisnesnäkökulma – kyse ei ole hyväntekeväisyydestä. Uskon, että kannattava liiketoiminta ja pääomasijoitusten aito vaikuttavuus yhdistyvät yhä enemmän.”

Tesin harjoittelujakso lujitti Julian innostusta alaan. ”Ihailen sitä, miten hienoja yrityksiä meillä Suomessa onkaan. Vaikutuksen tekivät esimerkiksi tutkimuspohjaiset yritykset, joiden yrittäjien kanssa sain keskustella.”

Globaali opiskelija-vc-yhteisö toteutui

Julia työskentelee opintojen ohella Wave Venturesilla, joka on pohjoismaiden ensimmäinen ja Euroopan suurin opiskelijavetoinen venture capital -rahasto. Marraskuussa Julia ja Pauliina Meskanen järjestivät kansainvälisen opiskelijavetoisten pääomasijoitustoimijoiden ohjelman Helsingissä ennen yhteistä osallistumista Euroopan suurimpaan startup-tapahtuma Slushiin. Suomen pääomasijoitustoimijoihin ja alkaviin yrityksiin tutustui kolmisenkymmentä nuorta, joista kaukaisimmat saapuivat Yhdysvalloista ja Aasiasta. Aiemmin tällaista ei ole järjestetty, joten osallistujien määrä ja monipuolisuus oli mieluinen yllätys.

”Ideana on luoda globaali opiskelijavetoisten pääomasijoitusyritysten verkosto, jossa eritaustaisten ihmisten ja moninaisten toimintaympäristöjen kokemuksia jaetaan tavalla, josta kaikki hyötyvät. Ensimmäinen kokoontumisemme onnistui erinomaisesti ja ensi vuodeksi kaavaillaan samantyyppistä tapahtumaa joko Suomessa tai muualla. Kansainvälinen joukkomme toimii nyt Facebook-ryhmässä, jossa kyselyt ja kommentit sinkoilevat”, kertoo Julia.

Viiden vuoden päästä hän toivoo työskentelevänsä innostuneessa ja energisessä ympäristössä, jossa ajattelevat ihmiset tekevät merkityksellisiä asioita. Tiettyä alaa tai yritystä Julialla ei ole mielessä, mutta asioiden lisäksi hän haluaa saada kehittää myös itseään.